Vesipelko

Tsuida duida, osaat sä uida, pysyks sä pinnalla…

Kello on 8.45, lämmintä on juuri ja juuri +10'C, kun sumu peittää Helsingin kauppatorin ympäristöä. Viileä syysilma ei meitä paljon hetkauta. Aamu alkoi 8:45, kun suunnattiin Allas Sea Poolille harjoittelemaan hengenpelastustaitoja. Vastassa meitä oli entinen kilpauimari Anne Hiltunen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta.

En voi sanoa, ettenkö olisi jännittänyt päivää, sillä tiesin mitä tuleman pitää. Olin edeltävänä iltana selannut googlen ja youtuben läpi katsellen erilaisia hengenpelastus aiheisia videoita. 

 

Mennään ajassa hieman taaksepäin. Tämän vuoden Huhtikuussa kohtasin yhden suurimmista peloistani kun 45 minuutin altaalla seisomisen jälkeen hyppäsin 3m syvään altaaseen. Se hetki oli semmoinen, mitä en ikinä tule unohtamaan. Osaan uida, osaan kellua, mutta päätä en veden alle uskalla laittaa. Pelkään, että joku tarraa kiinni ja hukuttaa minut. Kärsin aquafobiasta, suomennettuna vesipelosta. Alkuvuodesta jouduin pohtimaan paljon sitä, mistä pelko juontaa juurensa. Järkevää selitystä en sille ole tähän päivään mennessäkään löytänyt.

21952327_10211937791833411_3880061_o.jpg

 

Tänään päivä alkoi 200m uinnilla. Yllättävän rankkaa pakko sanoa. En koe olevani huippukunnossa, enkä missään rapakunnossakaan, mutta tuolla lämmittelyllä sai kyllä mukavan lämmön päälle. Tämän jälkeen siirryttiin heti tositoimiin, eli niiden taitojen opetteluun jota hengenpelastajan oletetaan osaavan. Kävimme Annen opastuksella läpi mm. erilaisia otteita, kuinka pelastettavan saa kuljetettua rantaan. Tästä mieleeni jäi, että tärkeintä on pitää pelastettavan hengitystiet avoinna, niin ettei pää painu veden alle. Helpoin kuljetustapa voi olla esimerkiksi autettavan leuasta kiinni pitäminen. Usein uhrin joutuessa veteen, on hän paniikissa ja huitoo käsillä pyrkiessään pintaan. Pelastajan roolissa, auttamaan mentäessä on kuitenkin kaikkein tärkein muistaa oma rauhallisuus.

 

21951788_10211937791513403_575653917_o.jpg

Olen aina kuvitellut, että uintityylejä on vain selkäuinti ja rintauinti, mutta onhan niitä muitakin, nimittäin kylkiuinti. En ole ikinä ennen kuullut moisesta ja nyt pääsimme sitä harjoittelemaan. Annen näyttäessä liikettä ajattelin sen olevan vaikeaa, ajattelin päässäni jo katastrofiajattelua, entä jos vajoan pinnan alle. Kuitenkin lähtiessäni uimaan kylkiuintia, osoittautui se yllättävänkin helpoksi. Kun ensin hahmottaa jalkojen liikkeen ja sen jälkeen liittää siihen kädet mukaan, niin johan alkoi sujua pienen treenin jälkeen. 

Tärkeitä apuvälineitä hengenpelastuksessa on mm. pelastusrengas, jolla pelastamista pääsimme myös harjoittelemaan.

 

Aina vesillä liikkuessa tulisi kaikilla olla pelastusliivit päällä. Niinpä kuvitteellisesti harjoittelimme joutuneemme vedenvaraan ja puimme pelastusliivit päällemme altaassa. Yllättävän haastavaahan tuo oli. Lopuksi rohkeimmat saivat hypätä pelastushypyn 12 asteiseen merivesialtaaseen ja harjoitella help-asentoa. 

 

Voin sanoa, että olen erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka opettavainen ja hauskakin päivä tämä oli! Saimme todella arvokasta oppia huippuosaajalta. Myönnän, että tämä päivä jännitti todella paljon ja pohdin pitkään haluanko edes tulla mukaan. Mutta, koska haluan aina haastaa itseäni ja voittaa pelkoni, päätin että teen tämän. Eipähän ainakaan jää kaduttamaan, että jätin tekemättä.

Vedenalle meno juontaa juurensa varmasti lapsuuteen ja koulu-uinteihin, joita olen aina kammonnut. Yritin aina keksiä tekosyitä, jotta välttäisin altaaseen menon. Kuitenkaan nämä tekosyyt eivät aina menneet läpi ja jouduin kohtaamaan pelkoni. Minulle ei ikinä ole sattunut vedessä mitään onnettomuutta tai muuta, minkä voisi liittää vesipelkoni syntyyn. Niin kuin yllä mainitsin huhtikuussa hyppäsin ensimmäisen hyppyni altaaseen noin kahteenkymmeneen vuoteen. Osallistuin tällöin tv-ohjelmaan nimeltä Kummalliset kammot. Muistan kuin eilisen päivän miten seisoin uima-altaan reunalla, tuijotin vettä. Otin askeleen lähemmäs altaan reunaa, peräännyin. Toistin tätä 45 minuutin ajan. Pelkäsin, että kun hyppään, en enää nouse pintaan. Lopulta en tiedä mikä minuun meni, mutta yht' äkkiä olin hypännyt altaaseen ja uin kohti altaan reunaa. Se helpottunut olo, ja kuinka ylpeä itsestäni olin kun tein sen mitä olen vuosikymmenet pelännyt. Se oli sanoinkuvaamattoman mahtava fiilis!

 

Haluankin nyt haastaa kaikki. Mikäli pelkäät jotakin, oli se sitten vesi, pimeä, korkea paikka tai jokin eläin. Tee joka päivä jotakin, joka tuntuu epämiellyttävältä, mutta edesauttaa sinua pääsemään eroon pelostasi. Ilman epämukavuusalueen ulkopuolelle menemistä et voi ikinä päästä pelostasi eroon. Pelkoja on monia, ja et ole yksin pelkosi kanssa. Kohtalontovereita voi olla yllättävänkin monta. Tee tänään jotain sen eteen, että voit päästä pelostasi eroon, niin että joku päivä voit olla ylpeä siitä mitä teit tänään!

Pelosta on mahdollista päästä eroon!

Iso kiitos Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ja Anne Hiltunen!

http://www.suh.fi/

#viisaastivesillä

21942398_10211937790713383_1489691198_n.jpg

 

-Venla Nikulainen-

Kummalliset kammot vesipelko jakso: http://www.ruutu.fi/video/2966662

Instagram: @venlanikulainen